Hyviä ohjelmia tietokoneelle

Pelkkä tietokoneen hankkiminen ei ihan riitä, jos haluat että koneella voi tehdäkin jotain. Tarvitaan myös erilaisia ohjelmia esimerkiksi työntekoon, elokuvien katseluun, virustorjuntaan ja niin edelleen. Joskus tietokoneen mukana tulee osa tarvittavista ohjelmista, mutta ei läheskään kaikki. Mikäli hankkii kaikki ohjelmat maksullisina, kalliiksi tulee, sillä ohjelmat saattavat helposti kustantaa jopa yhden edullisen tietokoneen verran. Kannattaakin tutustua eri ilmaisohjelmiin netin kautta, ennen kuin menee tuhlaamaan rahansa ohjelmiin, jotka on mahdollista ladata myös netin kautta maksutta.

Tietoturvaohjelmat

Varmasti tärkeimmät ohjelmat tietokoneelle ovat virustorjuntaohjelma ja palomuuri. Jos koneessa ei tule näitä jo mukana, ne on syytä ladata nopeasti. Ilmaisia virustorjuntaohjelmia ei pidä verrata maksullisiin, sillä ne voivat reagoida hitaammin viruksiin kuin maksulliset, mutta alkuun on hyvä lähteä jollain ohjelmalla liikkeelle, ettei kone jää täysin ilman virustorjuntaa.Esimerkiksi AntiVir ja Avast ovat hyviä torjuntaohjelmia, joista on jatkossa saatavilla myös maksulliset versiot. Usein virustorjuntaohjelmaan kuuluu tietyn pituinen maksuton jakso, jonka jälkeen vuosimaksu on muutamia kymppejä. Tähän kannattaa kuitenkin satsata, mikäli haluaa pitää koneensa toimintakunnossa. Palomuuriohjelmista ZoneAlarm on mainitsemisen arvoinen ohjelma ja toinen on Sygaten palomuuriohjelma.

Office- ja viihdeohjelmat

Office-ohjelma löytyy myös ilmaisversiona, joka ei paljoa häviä maksulliselle Microsoft Office -ohjelmalle eli OpenOfficelle. Se pystyy lukemaan ja kirjoittamaan Microsoftin omia tiedostomuotoja, kuten Word-dokumentteja. Toinen mainittava tekstinkäsittelyohjelma on Abiword. Kuvankäsittelyyn löytyy taas Irfan View, joka on nopea ohjelma avaamaan eri muotoon tallennettuja kuvia. Se pystyy myös yksinkertaiseen kuvankäsittelyyn, kuten kuvan rajaamiseen ja pienentämiseen.Selaimeksi suositellaan ennemmin Mozilla Firefoxia kuin Internet Exploreria, sillä Firefoxissa on vähemmän tietoturva-aukkoja kuin IE:ssa. WinAmp on omiaan viihdepuolelle esimerkiksi musiikin kuunteluun ja Xine sekä MPlayer auttavat videoiden katselussa. Äänenkäsittelyyn suositellaan Audacity-ohjelmaa ja DrawPlus on ilmainen piirto- ja grafiikkaohjelma. CDBurnerXP on cd- ja dvd-levyjen polttamiseen tarkoitettu ilmaisohjelma ja CDex muuttaa cd-levyjen kappaleet tietokoneelta kuunneltaviksi.